Kasvattaja


Koiria on perheessämme ollut koko elämäni, enkä osaisi muunlaista elämää itselleni kuvitellakaan. Cardiganit tulivat elämääni alkuvuodesta 2016 kun haimme Hugon osaksi porukkaamme. Ensimmäisen kosketuksen tähän rotuun sain kuitenkin jo lapsuudessani mökkinaapureiden cardin kautta. Vuosia myöhemmin oman koiran hankinnan tultua ajankohtaiseksi nousi cardigan mieleeni, eikä se sieltä sitten enää lähtenytkään. Ensin tuli yksi, sitten toinen, ja eihän kahta ilman kolmatta ja niin edelleen…

Asun Kymenlaaksossa maalla omakotitalossa yhdessä avopuolisoni ja koiriemme kanssa. Vapaa-aikani kuluu tiiviisti koirien parissa: agilityn, paimennuksen, noseworkin sekä muiden lajien lisäksi olen ahkerasti mukana yhdistystoiminnassa. Kuulun Suomen Welsh Corgi Seura ry:n hallitukseen sekä rotulehden päätoimittajatiimiin. Toimin myös jalostustoimikunnan assistenttina.

Kasvattajan peruskurssin suoritin keväällä 2017 ja kennelnimi minulle vahvistettiin keväällä 2019. Ensimmäinen Dremir’s-pentue syntyi loppuvuodesta 2020. Aktiivisen rotuyhdistystoiminnan ohella osallistun aina mahdollisuuksien mukaan erilaisiin koiriin liittyviin koulutuksiin ja luentoihin.