Ajatuksia kasvatuksesta


Kasvatustyössäni haluan painottaa rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta, corgin tulisi rakenteensa ja luonteensa puolesta jatkossakin kyetä siihen työhön, mihin se alun perin on tarkoitettu. Minulle ihanne on liioittelematon mutta sopivan voimakas, tasapainoisesti rakentunut, hyvillä kulmauksilla ja vahvalla, vakaalla luonteella varustettu yksilö. Cardiganissa tulisi vielä tulevaisuudessakin olla riittävästi potkua ja paloa työskentelyyn.

Kasvatustoimintani tulee olemaan pienimuotoista, ja pentueita on odotettavissa harvakseltaan. Nartut saavat rauhassa kasvaa aikuisiksi ennen ensimmäisen pentueen suunnittelua: niiden ei ole tarpeen ryhtyä emoiksi heti, kun minimi-ikä täyttyy. Nartuilla on myös oikeus toipua tiineysajasta sekä pentujen hoidosta kunnolla, ennen kuin mahdollista seuraavaa pentuetta harkitaan.

Pyrin omassa kasvatuksessani kiinnittämään huomiota koirien hyvinvointiin ja terveyteen, joten toivoisin myös pennunostajien vievän koiransa vähintään voimassaolevan PEVISA:n mukaisiin virallisiin tutkimuksiin noin 1-2 vuoden iässä. Silmien, kyynärten ja lonkkien lisäksi kannattaa tutkia myös selkä ja polvet. Vain näin saadaan todellista tietoa siitä, millaisia tuloksia yhdistelmä on jättänyt jälkeensä. Kasvatuksessani painotan uroksen ja nartun tasapainoa niin terveystulosten kuin luonteenpiirteidenkin puolesta. Suomen Kennelliitto sekä SWCS ry suosittavat suunnitellun yhdistelmän nartun ja uroksen lonkkaindeksien keskiarvon olevan 100 tai yli, ja tähän pyrin myös omissa yhdistelmissäni.

Kun otat yhteyttä, kerrothan millaisiin oloihin olet pentua etsimässä, keitä perheeseesi kuuluu ja millainen koirahistoria sinulla on. Olen myös kiinnostunut kuulemaan, miksi tahtoisit pennun juuri meiltä, ja miten päädyit tähän rotuvalintaan. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa sekin, millaiseen tarkoitukseen olet koiraa etsimässä: toivotko arjen vauhdittajaa vai kenties kaveria harrastuskentille.

Meiltä ei lähde pentuja valmiilla näyttely- tai harrastustähden tittelillä, sillä pienestä pennusta ei voi varmuudella sanoa millainen siitä kasvaa. Koiran tulisi ennen kaikkea olla rakastettu perheenjäsen, kaikki muu on vain plussaa sen päälle. Kannustan kuitenkin kasvatinomistajiani etsimään yhteistä, mielekästä puuhaa koiran kanssa touhuiluun, sillä hyvällä työskentelymoottorilla varustettu cardigan on oiva valinta yhteisiin harrasteisiin tai vaikkapa sienestyskumppaniksi.

Toivoisin, että kerrot minkälaista arkea elät. Meiltä ei voi varata tiettyä pentua, mutta toivomuksia saa esittää. Kasvattajana tunnen pennut ja niiden piirteet parhaiten, sillä seurailen niiden kehitystä syntymästä lähtien. Pyrin etsimään jokaiselle pennulle sopivimman perheen ja toisin päin.

PENTUA TIEDUSTELEVA, VASTAA SIIS AINAKIN NÄIHIN:

– Kuka olet, ketä perheeseesi kuuluu, miten asutte?
– Miksi tahtoisit pennun juuri meiltä?
– Miten päädyit rotuvalinnassasi welsh corgi cardiganiin?
– Millainen on koirakokemuksesi?
– Kiinnostaako sinua harrastukset vai etsitkö koiraa arjen vauhdittajaksi?
– Oletko tutustunut rodun terveystilanteeseen?
– Miten suhtaudut PEVISA-tarkastuksiin koiran ollessa noin 2 vuoden ikäinen?


HUOM! Luethan tämän sivun huolella ja ajatuksella ennen yhteydenottoasi.

 Yhteystiedot: 

Mira Timperi

mira.timperi@gmail.com